tiistai 7. elokuuta 2012

Arvontako??

Ensin muuta höpinää. Noniin, nyt on palattu reissusta. Kävimme mm. Kuusamossa, Sallassa (ja Venäjän puolella tankkaamassa), Kemijärvellä, Rovaniemellä, Kemissä, Oulussa, Hailuodossa, Pudasjärvellä, Ranualla, Kärsämäellä, Pyhäjärvellä, Kiuruvedellä, Iisalmessa ja Rautavaarassa. Kiivettiin tunturille, uitiin sekä Tuntsajoessa, että Oulun Edenissä, Ihasteltiin eläimiä Ranualla jnejne... Täytyy sanoa, että rakastuin Ranuan eläinpuiston saukkoihin, olivat aika rentoja veijareita :)

Reissuun en ottanut mukaan mitään (!!) kynsijuttuja, vaan tein kynnet pikaisesti ennen lähtöä. Noh, tottakai kesken matkan piti saada kynsien ilme muutettua, joten Kuusamon Prismasta tuli ostettua uusi lakka. Siitä tulee kuva myöhemmin.

Alunperin kynnet siis olivat seuraavanlaiset: Lakkasin kynnet peittävällä valkealla, itseasiassa tein niin kuin en kenellekään suosittelisi, eli käytin Konadin valkeaa leimauslakkaa koko kynnellä. HUOM! Yllätyin kyllä, eivät ne niin pitkään kuivuneetkaan, kuin pelkäsin :) Sitten kynsille pääsi Prismasta ostettuja kynsitarroja. Tässä vaiheessa huomasin kellon olevan niin paljon, että kohta pitäisi jo lähteä!! En löytänyt kirkasta Technic-lakkaani mistään, joten tein toisen asian, mitä en kenellekään suosittelisi, eli laitoin tarrojen päälle pikakuivattavaa päällyslakkaa. Suureksi ihmeekseni tarrat pysyivät silti hyvin kuosissaan.

Pikaiset matkakynnet

Käytetyt lakat

SITTEN vielä otsikkoon viittaava asia, eli olen tässä hieman suunnitellut arvonnan pitämistä julkisille lukijoilleni.. Palkintoa mietin vielä, mutta tottakai jotain pientä kivaa kynsille! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

mitä mieltä ?