perjantai 19. elokuuta 2011

As you wished

Heipähei jälleen. Tuntuu, että oon ihan päivissä sekaisin :o No eipä se mitään, nythän on siis hmm perjantai? Sen kunniaksi (ja kyllä muutenkin:D) tein oranssit kynnet, kuten pari teistä toivoi :))

Mietin pääni puhki mitä hienoa teen ja mitä kaikkee näihin vois laittaa. No totuushan on se, että omistan tasan kaksi oranssia lakkaa, jonkin verran oransseja tarroja, strasseja ja fimoja sekä oranssia glitteriä. Näissä kynsissä on kuitenkin vain lakkaa! Itseasiassa oranssi on oikeestaan sellanen väri, josta en liiemmin tykkää, mutta tottakai kynsihullulla on kaikkia värejä silti !! Olikin oikeestaan hyvä, että sanoitte oranssi, muuten oranssia näkyy aika harvoin minun kynsillä.

Kuten mainitsin, mietin hirveesti mitä näihin teen, mutta loppujen lopuksi en tehnyt paljon mitään. Lopputulos oli mielestäni just sellanen, että joku lisäjuttu olis voinut pilata koko homman c",) Oranssi on kuitenkin ihan sellaisenaankin vahva ja elävä väri. Tässä nämä on:

oranssilla pohjalla mustat kuivamarmorointikuviot (huom elämäni ensimmäiset ikinä:D)
alimpana kerros wet n wild - sunny side up, jonka päällä 2 kerrosta miss selene - 132

kuivamarmorointiin käytetty flormar - 313 sekä ebayn sivellintä ja dottin toolia

Nämä olikin nyt paljon yksinkertasemmat kuin suunnittelin, mutta tulipa kokeiltua tuota kuivamarmorointiakin :))

11 kommenttia:

  1. Tosi hienot! Tuo drag marble on mullakin to do -listalla odottamassa vuoroaan ;). Kerran kokeilin, enkä ihan onnistunut noin hyvin kuin sinä ;).

    VastaaPoista
  2. minullakin on tuo wetnwildin sunny side up :) on kyllä kiva lakka mielestäni ja tuo kuivamarmorointi onnistui tosihyvin :O

    VastaaPoista
  3. Tosi hyvin onnistuit, vau! :))

    VastaaPoista
  4. Onpas hienot! Tosi onnistunut todellakin. :) Itellä ei oo tuo kuivamarmorointi onnannu, liekö sitten tehnyt sen väärin. Varmaan, jos ei ole onnistunut. :--D

    VastaaPoista
  5. Kiitti paljon leidit :)) Sanna: Jos teit suunnilleen näin, niin eiköhän se harjottelulla rupee onnistumaan c",): lakkaa kynsi haluamallasi värillä (mulla oranssi) ja anna kuivua. Lakkaa kuivan lakan päälle vielä yksi kerros, mutta älä anna sen kuivua vaan tee siihen toisella lakalla (mulla musta) päälle kuvioita (ite tein kaarevat viivat) ja muotoile esim dottin toolilla :))

    VastaaPoista
  6. ps. miksi sinulla on noin paljon lukijoita?!?! arvaa vaan olenko kade. pps. millon tännepäin? :)

    VastaaPoista
  7. Uskomattoman kauniit!
    Olisi ihanaa nähdä kuivamarmoroinnista tutoriaali ;)

    VastaaPoista
  8. bloh: en tiedä, kiva että on c",) hmm...en osaa heti nyt sanoa

    Siniusvan: hyvä idea, voisinpas joku kerta tehdäkin :))

    VastaaPoista

mitä mieltä ?